keskiviikko 2. tammikuuta 2013

LYRIIKKA-nimitys tulee kreikan kielen sanasta lyyra
-antiikin aikana
1)lyyrinen runous
2)eeppinen runous
3)draamallinen runous
-lyyrinen runous ilmaisi välittömästi runoilijan tunteita ja mielialoja >keskuslyriikka, keskeislyriikka
Ominaispiirteitä•tiivistettyä, monimerkityksistä, kerrostunutta
•käyttää hyväkseen kielen kaikkia ilmaisukeinoja, erityisesti kuvallisuutta
•runon ydin on usein jokin merkitsevä kokemus, tunne tai asenne > yleispätevyys
•Lyriikan ”kertoja” = runon puhuja•Lyyrinen minä
•runon minä-puhuja
•tuntee ja kokee välittömästi tai ns. esteettisen välimatkan päästä
•asema, josta käsin runon ajatukset esitetään
•ei tarkoita, että runoilija kertoo omista kokemuksistaan minä-muodossa
-voi olla myös muussa persoonassa
-runon puhuja voi olla myös moniääninen, jos esim. vaihtaa persoonamuotoa; puhuja voi vaihtaa näkökulmaa, asennoitumistaan, puhetilannetta = asennonvaihto
•Perinteinen runo
•mitallinen runo, johonkin runomittaan kirjoitettu; runomitta, sidottu mitta =toistuva rytmikaavio
•usein melodista
•hyödyntää sointuisuuden muotoja ja äännemaalailua: alkusointua, sisäsointua, loppusointua, puolisointua
•toisto, kerto; myös kielikuvia, symboleita
•Moderni runo
•vapaamittaista
•arkikieli tyypillistä; puheenomaisuus
•toisto, kerto
•kohosteisuus
•kielikuvat
•(yksityiset) symbolit
RUNON ILMAISUKEINOJA (ks. myös http://kielikompassi.jyu.fi/opetus/kirjoitus/kirjoituskurssi/fikt_runo_sanasto.shtml)
•rytmi: syntyy, kun jokin ilmiö toistuu suhteellisen säännöllisesti
•runomitta: suhteellisen säännöllisesti toistuva rytmikaavio, syntyy runojaloista
-runojalka: tavuryhmä, jossa yksi painollinen tavu, muut painottomia
-laskevat runojalat (trokee ja daktyyli)
-nousevat runojalat (jambi ja anapesti)
-säkeenylitys: ajatus jatkuu seuraavaan säkeeseen
-sointuisuuden muotoja
•sointuisuus, melodisuus lisää laulullisuutta, antaa runolle muotoa, luo kohosteisuutta ja tunnelmaa
•äännemaalailu: soinnutuskeinojen hyödyntämistä, äänteillä kuvailua: runon äännerakenne myötäilee merkitystä, sisältöä
•alkusointu eli allitteraatio: peräkkäisten tai lähekkäisten sanojen alkuäänteet muistuttavat toisiaan
sa
unat sauhuaa kentillä kasteisilla

•loppusointu eli riimi: säkeiden loput sointuvat yhteen; tehtävänä tukea runon aihetta, sitoa yhteen erilaisia asioita, musikaalinen tehtävä
On luona tuvan seinän
unikko punainen,
ja jostain tuoksu heinän
ui yli peltojen.
(Kaarlo Sarkia)
•puolisointu eli assonanssi: vaillinainen loppusointu
•sisäsointu eli konsonanssi: säkeen sisällä oleva riimipari
-kielikuvat
•runon kuva: jotakin samanlaista erilaisten asioiden välillä
-tuore, yllättävä rinnastus
-arkinen kuva odottamattomassa paikassa
-vertaus
Tuoli on kuin musta kissa,
-personifikaatio: elottoman elollistamista
Tuoli venyttelee raajojaan


Kahlasin veteen miettivin jaloin

-metafora, lyhennetty vertaus:
Viereisen pöydän tytöllä
ovat posket sileää, rypytöntä peltiä
ja pojalla on äänessä pikatie

Yö painaa päähäni pimeän seppeleen-symboli: vakiintunut, kiinteytynyt metafora, jota voidaan käyttää yksinään
-yleiset ja yksityiset symbolit
-allegoria: koko runo tai sen osa on vertauskuvallinen; laajennettu metafora; pintamerkityksen ohella syvempi vertauskuvallinen merkitys
-synestesia: eri aistien aistimusten sekoittamista
äänet vierivät pallojen muotoisina
valon kipu, raapiva ääni, pistävä lemu
-metonymia: osa ilmaisemassa kokonaisuutta; metaforan sukuinen ilmaus
Poika sieppasi kruunun.” (valtakunnan)
-konkreettinen, puhdas kuva: johonkin aistiin vetoava ilmaisu
Suoniityn ylle sumu
jo kohoo valkoinen
-oksymoron kylmä aurinko polttava jää

-Runon lausemuodot ja sanontamuodot (puhekuviot)
•toisto: sanatarkka toisto, kerto, synonyymit
•samaan merkityskenttään kuuluvat sanat
•toteamus
•kysymys
•huudahdus
•puhuttelu
•inversio = käänteinen sanajärjestys
•antiteesi = vastakohta-asettelu
•kiasmi = järjestyksen kääntäminen
Niin pieniksi kasvoimme äskettäin
•kliimaksi = vahvenevien kuvien sarja
•yleistys
•hyperbola = liioittelu
•asyndeton = sidesanojen poisjättö
•polysyndeton = sidesanojen runsas käyttö
•ellipsi = sanan pois jääminen
•sitaatti = suora lainaus
•alluusio = epäsuora viittaus jonkun muun tekstiin, muistuma
•ironia = salaiva; huumori > sävy
•parodia = asian ilmaiseminen päinvastoin
-kohosteisuus
•runoilijan tapa käyttää kieltä jotenkin poikkeavasti, niin että lukija huomaa, mitä hänellä on sanottavaa > nostaa kielen keinoin esiin tärkeät asiat > lukija pysähtyy näissä kohdissa
-keinoina rytmi, melodia, sanasto, kuva, riimi…

RUNON ERITTELYSTÄ JA TULKINNASTA

Nosta esille juuri ne asiat, joihin sinun käsketään paneutua tehtävänannossa.

Jos kyseessä on tekstitaitotehtävä (vastausteksti), laadi noin 200-300 sanan mittainen yhtenäinen, johdonmukainen, jaksotettu ja otsikoitu vastausteksti, jonka kirjoitat hyvällä, tiiviillä asiatyylillä. Vastaustekstiä kirjoittaessasi voit olettaa, että tekstisi lukija tuntee pohjatekstin, joten lyhyt ankkurointi vastaustekstin alkupuolella riittää sitomaan vastaustekstisi pohjatekstiin. Jo vastaustekstin aloituksessa kannattaa tehdä jokin keskeinen päätelmä tai havainto siitä, mitä sinun pitää tutkia runosta. Suunnittele vastaustekstisi niin, että olet ryhmitellyt päätelmiä ja havaintoja mielekkäällä tavalla. Esitä tulokset niin niin, että käsittelykappaleissa teet alussa kokoavan päätelmän, havainnon, jonka sitten todennat pohjatekstihavainnoilla. (ei kuitenkaan pikkutarkalla luettelolla). Käytä tarvittavia käsitteitä. Vastausteksti ei tarvitse erillistä lopetusta, mutta lopussa voi olla kokoava havainto. Ole tarkkana, ettet kommentoi, arvostele etkä esitä omia mielipiteitäsi, ellei niin pyydetä tehtävänannossa.

Jos kyseessä on aineistoainemainen tehtävä, et voi olettaa, että aineesi lukija tuntee pohjatekstin, vaan sinun pitää tehdä runo hänelle tutuksi kirjoittamisesi ohessa perusteellisella ankkuroinnilla, runon ”tarinan” esittelevällä referoinnilla ja useilla viittauksilla. Aineistoaine on kirjoitustavaltaan ”väljempi” kuin vastausteksti. Siinä on kunnollinen aloitus- ja lopetuskappale. Muutoin pätevät samat ohjeet kuin tekstitaitotehtävissä.

Erittelyn ja tulkinnan avuksi (erittele= esittele, nimeä ja mieti, miksi näin on, mitä tällä saavutetaan, miten vaikuttaa kokonaisuuteen jne.? – Voi olla myös muodossa ”tarkastele”, ”tee havaintoja”.)
Mitkä ovat runon pohjatiedot?
-Runoilijan nimi, runon nimi, runon ilmestymisvuosi ja runon laji. Tuoko runon nimi jotain lisää runon merkitykseen?(saattaa esitellä puhetilanteen tai kuvata sisältöä, olla avain sisältöön)Mitä lajityyppiä runo edustaa?(oodi; hymni; elegia; sonetti; tanka; haiku; rooliruno= yksikön ensimmäisessä persoonassa esitetty runo, korostaa tietyn puhujan puhetilannetta, on tunnelatautunut; proosaruno. Uusia runouden lajeja language-runous (tutkii kielen käytön muotoja), flarf (kyseenalaistaa kulttuurin ilmiöitä liioitellen ja humoristisesti), äänirunous ja visuaalinen runous kuva- ja videorunoineen.
Mikä on runon aihe ja sisältö?
-Mistä, keistä runo kertoo? Mikä on runon tarina? (mitä, missä, milloin kuka?) Esitetäänkö runossa väitteitä jostakin asiasta, onko siinä vastakkainasetteluja? Onko runo itsestään tietoinen ja itseään kommentoiva (=metalyriikkaa)?

(Kun tehtävänä on eritellä runon rakennetta tai rakenteita, käy läpi kohdat Mikä on runon puhetilanne? Millaisia ovat runon rakenteet? Millainen on runon rytmi?)

Mikä on runon puhetilanne? (havainnot runon puhujasta ja puhekuvioista)-Mikä on runon puhetilanne? Kuka puhuu, kenelle, missä, miksi, mihin sävyyn? Onko puhuja ulkopuolinen, kaikkitietävä vai mukana tilanteessa = kenen näkökulmasta puhuja tarkastelee tilannetta? Millainen suhde puhujalla on runon muihin mahdollisiin henkilöihin? Tunteeko puhuja henkilöhahmojen ajatukset ja tunteet? Siteeraako puhuja jonkun muun puhetta tai ajatuksia? Millaisia lausetyyppejä runossa käytetään? Onko dialogia, kohdistamista? Vaihtuuko runon puhuja tai puhetilanne jossakin kohdassa? Onko muunlaista asennonvaihtoa? Vaihtuuko esim. aikataso? (asennonvaihto=puhuja vaihtaa näkökulmaa, suhtautumistapaa, puhuteltavaa.) Onko kyseessä (tilanne)kuva tai etenevä tarina? (Jos runo on selkeästi kertova eivätkä puhujan ajatukset tai tunnot käy paljonkaan ilmi, käytetään termiä `kertoja`.) Vertaa runon alkua ja loppua: onko puhetilanne muuttunut?

Millaisia ovat runon rakenteet? (myös rytmiasiat kuuluvat rakenteeseen)-Miten runo on aseteltu paperille (typografia)? Voi olla jopa kuvaruno.
-Runon otsikko.Runon puhuja. Runon laji.
-Onko runo jaettu osiin, säkeistöihin ja montako niitä on? Ovatko ne keskenään symmetrisiä? Miten säkeistöt on jaettu säkeisiin? Säkeenylitykset eli säemurrokset. Runon asennonvaihdot. Miten välimerkit jäsentävät runoa?
-Miten aikasuhteet, aikatasot menevät runossa?
-Onko runossa käytetty rinnastuksia, vastakohtaisuuksia, symboleita, motiiveja? Sisältääkö runo aukkoja? Sisältääkö runo intertekstuaalisia viittauksia? Millaisista puhekuvioista ja lausemuodoista runo on rakentunut? Eteneekö runo kielikuvien avulla? Miten runossa on käytetty välimerkkejä ja alkukirjaimia? Miten ne jäsentävät runoa?

Millainen on runon rytmi?-Onko runo perinteinen vai moderni? Onko runossa käytetty jotakin runomittaa? Millainen on runon säerakenne? Minkä pituisia säkeet ovat? Vaihteleeko niiden pituus? Millaisia välimerkkejä runossa on? Miten ne sijoittuvat? Miten ne vaikuttavat runon rytmiin? Onko runossa toistoa: toistuvia säkeitä, säejaksoja, kielikuvia, äänteitä? Millaisia lauseita runossa on? Onko säkeenylityksiä? Onko runossa dialogia tai puhujan esittämiä kommentteja; jäljitteleekö puhuja arkipuhetta? Miten runo on asemoitu (aseteltu); miten typografia vaikuttaa rytmiin? Miten rytmiä voisi kuvailla? Pysyyko se tasaisena? Onko siinä poikkeamia?

Millaista on runon kieli?(myös sävy)?-Miten kuvailisit runon kieltä? Onko mukana kielen eri rekistereitä, esim. puhekieltä? Millaisia sanoja, sanaverkkoja on käytetty? Mitä sanaluokkien sanoja on käytetty? Millaisia lausemuotoja on käytetty? Millaisia puhekuvioita on käytetty? Millaisia kielikuvia on käytetty?(vertaus; metafora; personifikaatio; synestesia; metonymia; konkreettinen eli ns. itsenäinen, johonkin aistiin vetoava kuva, ns. puhdas kuva, jolla ei ole symbolista merkitystä; koko runo voi olla allegoria) Onko yllättäviä rinnastuksia? Millaisia soinnuttelun muotoja on käytetty? Millaista sanajärjestystä on käytetty? Alluusiot. Vastakohdat. Aktiivi, persoonamuodot – passiivi.

Millainen on runon sävy ja tunnelma?-Miten kuvailisit runon sävyä? Mistä sävy syntyy? (sananvalinnat, kielenkäyttö, puhujan suhde asiaan, itseen, kuulijaan, vastaanottajaan, lukijaan). Esim. humoristinen, ironinen, vakava, uhmakas, pessimistinen, juhlallinen, kepeä…(KKs. 138)

Mitkä ovat runon kohosteisia piirteitä?-Mitkä ovat juuri tämän runon keinot nostaa esille haluttu asia tai piirre?

Miten tulkitset runon?
-Mitä ja miten runo, runon puhuja sanoo aiheestaan? Mistä on kyse? Mitä ajatuksia elämästä ja ihmisistä runo välittää?Mitä runo haluaa sanoa aiheestaan syvemmällä, yleispätevällä tasolla? Miten kielen keinoja, esim. kuvallisuutta, sävyä jne. on käytetty apuna ajatusten välittämisessä? Tulkitse runon kuvia, symboleja, motiiveja, mahdollista allegorisuutta. Muista kuitenkin, että runon muoto ja sisältö ovat yhtä. Ole uskollinen tekstille: älä ylitulkitse runoa (älä kehitä sen taakse tarinaa).

termejä-runon puhekuvio= miten runon puhuja puhuu; puhuttelu, kohdistaminen, käsky, kysymys, huudahdus, toteamus, toisto, kokonaiset lauseet, lausekkeet, fragmentit, kuvaryöpyt, vyöryttäminen, liioittelu, kärjistäminen…
-säkeenylitys eli säemurros ja tahtilepo ovat rytmi- ja ajatuskulun jaksotuskeinoja
-säkeenylityksessä säe ei muodosta merkityskokonaisuutta, ajatus jatkuu säkeen yli
Soi kurkiparvien
rakkaushuudot soilla.
-tahtilepo (esimerkissä pisteen kohdalla)
Olen verkon silmässä kala. En pääse pois:
-apostrofi= ei-inhimillisen, abstraktisen asian, ilmiön puhuttelu ”Ilo, tule luokseni.”
Proosan erittelyn avuksi
PROOSAN ERITTELYN AVUKSI
Kirjoita erittely ja tulkinta preesensissä.
Aihe, tarina, juoni (Tarina on kertomuksen sisältö, joka voidaan purkaa aikajärjestyksessä eteneväksi jatkumoksi, jossa on alku, keskikohta ja loppu, kesto. Juoni on järjestys, jossa tarina kerrotaan. Houkuttelee lukijan lukemaan, sisältää käänteen, mahdollisesti ennakointeja ja takaumia, jättää aukkoja lukijan täytettäväksi.)
Teema (Mitä kertomus väittää maailman ja ihmisen luonteesta tietyissä olosuhteissa.
Kertomuksen, tarinan, novellin (kokonais)rakenne (sisältää myös kerronnan)
-tarinan nimi
-tekstin rakentuminen osista (kokonaistaso, virke- ja lausetaso, sanataso)
-alku, keskikohta, lopetus; toimintaa aiheuttavat ristiriidat, jännitteet; käännekohdat, huippukohdat, ratkaisu; novelleissa eri novellityypit
-kehyskertomus (romaanissa tai novellissa varsinaista, niin sanottua sisäkertomusta kehystävä tarina, jossa tuodaan esille varsinaisen tarinan kerrontatilanne)
Kerronta
-kertoja(t) (teoksen ääni, eri asia kuin kirjailija; minä-kertoja; hän-kertoja; kaikkitietävä kertoja; osittain kaikkitietävä kertoja; objektiivinen kertoja =puolueeton, häivytetty kertoja, ulkopuolinen kertoja, ei useinkaan näe ajatuksia; kommentoiva kertoja=subjektiivinen kertoja=dramatisoituva, kertomuksen osaksi tuleva kertoja kertoja; epäluotettava kertoja) KATSO LOPUSTA TARKEMMIN KERTOJASTA!
-näkökulma(t)(kenen näkökulmasta kerrotaan, voi vaihdella)
-aikasuhteet (historiallinen tapahtuma-aika, kesto, psykologinen, elämyksellinen aika, takaumat, ennakoinnit, hyppäykset, aukot ajassa)
-miljöö(t) (millaiseen miljööseen tapahtumat sijoittuvat)
-motiivit (toistuva elementti, johon lukija kiinnittää huomiot: esinemotiivi, johtomotiivi=toistuva asia, henkilömotiivi=tietty ihmistyyppi tai –luonne, tilannemotiivi= tietty, merkittävä tilanne toistuu)
-aukot (tapahtumissa, ajassa)
-intertekstuaaliset viittaukset
-symbolit, kielikuvat
-kerrontamuodot (suora kerronta, jossa kertoja selostaa tapahtumia; epäsuora kerronta tai ns. eläytymisesitys, jossa kertoja kuvaa myös henkilön ajatuksia; kuvaus, joka pysäyttää ajan, koska keskittyy tarkasti hetkeen; kohtaus, monologi, dialogi, tajunnanvirta=sisäinen monologi)
Miljöö
-aika (menneisyys, nykyisyys, tukevaisuus, historiallinen aika)
-paikka (maantieteellinen, sosiaalinen, aatteellinen ympäristö, realistinen, fantasiamiljöö, scifi)
-tilanne
Henkilöt
-päähenkilö tai keskushenkilöt
-sivuhenkilöt
-taustahenkilöt
-henkilöiden väliset suhteet, vastakkainasettelut, jännitteet, konfliktit
-henkilöiden kehittyminen, muuttuminen
-millä keinoin henkilöitä on kuvattu (”tarkastele henkilökuvausta”)
Tyyli, kieli, sävy
-tekstin rytmi
-virkkeet, lauseet
-sanavalinnat
-kielen kuvalliset keinot
-ääni, sävy
-kielen, ilmaisukeinojen luonnehdintaa (hyödynnä runon kielestä oppimiasi asioita)
(tyyli voi olla esim. niukkaa, pelkistettyä, minimalistista, toteavaa, paisuttelevaa, rönsyilevää, maalailevaa, tunteellista, juhlallista, arkista, poleemista, leikittelevää, parodioivaa, ironista jne. Osoita, mistä tyyli syntyy.)
Tulkinta
Tekstistä tehtyihin havaintoihin perustuva näkemys tekstin merkityksestä ja teemasta.
(Lähteinä Käsikirja, kurssivihko 8, Äidinkielen ja kirjallisuuden lähde)

KERTOJAN ERITTELYÄ (lähteinä Käsikirja, Kieli ja tekstit 2, Piste 8)

Kertoja tulee tarinassa esille esim. seuraavilla tavoilla:
-kertomalla tapahtumapaikan tai kuvaamalla sitä
-määrittelemällä liikkumista tarinan ajassa
-nimeämällä tarinan henkilöitä
-määrittelemällä tarinan henkilöiden olemusta ja luonnetta
-raportoimalla sellaista, mitä henkilöt eivät ajattele tai sano
-tulkitsemalla ja kommentoimalla kertomaansa tarinaa sekä esittämällä yleistyksiä henkilöistä ja tapahtumista
-puhuttelemalla lukijaa

-Kertojan läsnäolon, havaittavuuden aste vaihtelee, kertojia voi olla yksi tai useampi = moniääninen kertoja
- kertojan asema kerrottuun voi pysyä samana tai kertoja voi vaihtaa asemaansa, tarkkailukulmaansa kerronnan eri vaiheissa
-kertoja voi selostaa toimintaa; keskittyä tarkkaan kuvailemiseen; siirtyä syrjään, antaa tilaa dialogille
-kertoja voi olla osallinen tarinan tapahtumiin, esimerkiksi minäkertoja
-kertoja voi tarkastella tapahtumia ulkopuolelta = tarinanulkoinen kertoja, kaikkitietävä kertoja, osittain kaikkitietävä kertoja
-kertoja voi tuoda itseään esiin, kommentoida = näkyvä kertoja, subjektiivinen kertoja, kommentoiva kertoja
-kertoja voi selostaa vain ympäristöä ja kuvata henkilöiden tekoja kommentoimatta, olla huomaamaton = näkymätön, objektiivinen kertoja – äärimmilleen vietynä silloin, kun kerronta etenee dialogeina ja henkilöiden luonne tulee esiin vain heidän oman puheensa ja toimintansa kautta
- kertoja voi olla suhteessa kuvattavaansa etäällä, jolloin tekee havaintoja matkan päästä, sivusta
-kertoja voi olla eläytyvä kertoja, joka tulee lähelle kuvattavaansa ja eläytyy tämän ajatusmaailmaan, jopa samaistuen
Luotettava tai epäluotettava kertoja